Betfairin yhtiöillä ('Betfair konserni' tai 'Betfair') on monta erillistä pelilisenssiä, joiden ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme eri puolella maailmaa monta erilaista tuotetta, rehellisessä ja säädellyssä ympäristössä. Nämä pelilisenssit ja niiden puitteissa toimivat yritykset on esitelty alla.
Myös lakiperusteinen tieto muista yhtiöryhmän yhtiöistä on annettu alla. Suhteemme asiakkaisiin, lisenssinmyöntäjiin, palveluntoimittajiimme ja muihin kolmansiin osapuoliin tapahtuu joko yhtiöryhmän yhtiön toimesta tai sen puolesta, sille myönnetyn lisenssin tai muun luvan perusteella.
Betfair on maailman johtava vetopörssi (konsepti jonka pioneerina Betfair toimi), joka on lisensoitu Gibraltarissa ja Australiassa. Betfairin muut toimialat sisältävät vedonvälitystoimintaa Maltalta käsin.
The Gibraltar Licensing Authority (GLA) on vedonlyöntipalvelujen lisensoiva elin (sisältäen vetopörssin toiminnot). Gibraltar Gambling Act 2005 -lain pykälien puitteissa seuraavalle Betfair-ryhmän yhtiölle on myönnetty lisenssi The Gibraltar Licensing Authorityn (GLA) toimesta, joka tarvitaan vedonlyöntipalvelujen tarjoamista varten. Edellä mainitun lain mukaisesti säätelijänä toimii Gibraltar Gambling Commissioner.
Rekisteröity toiminimi ja numero:
TSE (Gibraltar) LP - 060
Edellä mainitun yhtiön rekisteröity osoite:
Units 2/4 and 2/5 Waterport Place, Gibraltar
Mikäli olet rekisteröitynyt Ison-Britannian asiakas, lyöt vetoa vetopörssiin, jolloin säätelijänä toimii Gibraltar Gambling Commissioner. Tämä tarkoittaa sitä, että vetojesi vastapuolena toimivat toiset Betfairin asiakkaat. Näin ollen vaikka Betfair tietää, kuka asiakas on kunkin vetopuoliskon takana, sinä et tiedä ketä tai keitä (yhden vetosi vastapuolena voi olla useampia henkilöitä) vastaan lyöt vetoa.
Lotteries and Gaming Authority (LGA) on Maltan vedonlyöntipalveluja säätelevä elin. LGA on myöntänyt lukuisia lisenssejä Betfairin yhtiöille ja niiden ansiosta ne pystyvät Maltese Remote Gaming Regulations 2004 -lain mukaisesti tarjoamaan monia eri vedonlyönti- ja pelimahdollisuuksia Maltalta.
The following companies within the Betfair Group are licensed in Malta:
Registered company name and number:
Betfair Entertainment Limited - C39499
Betfair Casino Limited - C39498
Betfair Counterparty Services Limited - C40083
Polco Limited - C39497
Betfair Games Limited - C36293
Betfair International Plc - C52779
Betfair TV Limited - C43804
Jos olet rekisteröitynyt Betfairille UK-alueen ulkopuolelta, pelaat suoraan Betfairia vastaan, etkä muita Betfairin asiakkaita vastaan.
Mutta kaikissa tapauksissa yksityisyydensuojasi ja vetojesi luottamuksellisuus tarjotaan Betfairin suojatulla sivustolla.
Lisäksi Betftair tarjoaa erillisiä tuotteita, kuten Betfair Kasino, Betfair Arcade ja muita vetopörssissä tarjottavia pelejä.
Lisäksi seuraavat ryhmän yhtiöt on rekisteröity Maltalla:
Rekisteröity toiminimi ja -numero:
Betfair Poker Marketing Limited - C42261
Betfair Holding (Malta) Limited - C39483
Betfair Poker Holdings Limited - C36290
Edellä mainittujen yhtiöiden rekisteröity osoite on:
Triq il-Kappillan Mifsud
St. Venera
Malta
SVR 1851
MALTA
Betfairin pokerituote tarjotaan sellaisen lisenssin puitteissa, jonka omistaa OnGame Network Limited ja jonka on käsitellyt GLA.
Danish Gambling Authority (DGA) in Tanskan vedonlyöntipalveluja säätelevä elin. DGA on myöntänyt kaksi lisenssiä Betfair International Plc:lle (Maltalainen yritys rekisterinumerolla C52779) erilaisten vedonlyönti- ja pelipalvelujen tarjoamiseen Tanskan alueella asuville Danish Gambling Act 2010:n mukaisesti.
Tasmanian Gaming Commission (TGC) on Tasmanian vedonlyöntipalveluja säätelevä elin ja se on myöntänyt Betfair Pty:lle lisenssin tarjota lainalaisia vedonlyöntipalveluja Australian tapahtumiin. Betfair Pty Ltd sai lisenssin Tasmanian Gaming Control Act 1993 -lain mukaisesti vuonna 2006.
Seuraavalla Betfair Konsernin yrityksellä on lisenssi Australiassa:
Yrityksen toiminimi ja rekisterinumero:
Betfair Pty Limited - ACN 110 084 985
Yllä mainitun lisenssiyhtiön lisäksi seuraavat Betfair Konserniin kuuluvat yritykset on rekisteröity Australiassa:
Yrityksen toiminimi ja rekisterinumero:
Betfair Developments Pty Ltd - ACN 110 084 994
Betfair Australasia - ACN 110 084 743
Edellä mainitun yhtiön rekisteröity osoite on:
Level 13
South Tower
459 Collins Street
Melbourne
Victoria
3000
Rahansiirtopalvelut (Merchant facilities) Australiassa asuville asiakkaille tuottaa The Sporting Exchange (Clients) Limited ARBN 118 155 070, jonka rekisteröity osoite on 40 – 50 Innovation Drive, Glenorchy, Tasmania, 7010.
Amministrazione Autonoma dei Monopoli di Stato (AAMS) on säätelevä elin, joka on myöntänyt Betfairille lisenssin tarjota Italian käyttäjille Italialainen Sportsbook.
Italian lisenssi säätelee seuraavia Betfair konsernin yhtiöitä:
Rekisteröity toiminimi:
Betfair Italia S.r.l. - 09166041005
Edellä mainitun yhtiön rekisteröity osoite on:
Via carducci n. 36
20123 Milan
The Gambling Comission on UK:n säätelevä elin. The Gambling Act 2005-lain perusteella Gambling Comission on myöntänyt lisenssin seuraaville Betfair-ryhmän yhtiöille:
Rekisteröidyn yhtiön nimi ja numero:
Betfair Limited - 5140986
Betfair General Betting Limited - 05992333
TSE Development Limited - 5160532
Yllämainittujen yhtiöiden lisäksi seuraavat Betfair-ryhmän yhtiöt on rekisteröity Isossa-Britanniassa:
Rekisteröidyn yhtiön nimi ja numero:
Betfair Group plc - 6489716
Tradefair Exchange Limited - 6505809
TSE (Clients) Limited - 3994762
Portway Press Limited, trading as Timeform - 477913
Yllämainittujen yhtiöiden osoite on:
Waterfront
Hammersmith Embankment
London
W6 9HP
Betfair ei tarjoa vedonlyöntipalveluja Romaniasta, mutta tällä hetkellä joidenkin tuotteiden kehitystyötä tehdään sieltä käsin.
Seuraava Betfair Groupiin kuuluva yhtiö on rekisteröity Romaniassa:
Rekisteröidyn yrityksen nimi ja rekisteröintinumero:
SC TSE Development Romania Srl. - 22201773
Tämän yrityksen osoite on:
Str. Constantin Brancusi 69
Cluj-Napoca
Romania
Betfair suostuu vastaamaan asiakkaiden toimittamiin tiedusteluihin heidän omista tiedoistaan (ei kenekään muun henkilön), joita on hallussamme.
Mikäli haluat toimia näin, lähetä pyyntökirje varustettuna nimellä, osoitteella, puhelinnumerolla sekä käyttäjänimellä, ja lähetä se osoitteeseen:
Subject Access Requests
c/o Data Protection Manager
Group Security Department
Waterfront,
Hammersmith Embankment,
Winslow Road
London,
W6 9HP
England
Huomaa, että saatamme vaatia asiakirjoja henkilöllisyyden vahvistamista varten ennen kuin mitään tietoja lähetetään eteenpäin, ja että pidätämme oikeuden periä korkeintaan £10 kulun tiedoista. Tietojen käsittelyyn saattaa kulua maksimissaan 40 päivää, laskien siitä päivästä kun pyyntö saapui Betfairiin.